Hei!
Olen 22-vuotias nuori nainen Helsingistä. Olen laulanut pienestä pitäen ja nyt viimeiset viisi vuotta harjoitellut säännöllisesti laulutunneilla käyden. Kokemusta löytyy myös bändeissä laulamisesta ja keikkailusta. Olin syksystä kevääseen mukana bändiprojektissa, mutta tällä hetkellä teen omaa projektia tuottajan kanssa. Projekti on kuitenkin jäänyt hieman kesken, jonka takia nyt haluan mennä eteenpäin ja ajattelin aloittaa siitä, että etsin bändin lauluani säestämään. Piano tai kitarakin käy. Tarkoituksena olisi siis pyrkiä tekemään omia biisejä ja päästä keikkailemaan.
Ääneni on voimakas, tumma ja persoonallinen. Kuuntelen ja otan oppia muun muassa Christina Aguileralta, Lauryn Hilliltä, Tanya Blountilta, Etta Jamesilta ja Whitney Houstonilta.
Jos kiinnostusta tai kysyttävää löytyy, niin laita pikaviestiä. :)